Sepetlahdentie 2-4, 59m2, 204 000 €

Tyylikkäästi remontoitu läpitalon huoneisto lasitetulla parvekkeella.

Huoneisto on saanut täyden muodonmuutoksen. Keittiössä vaaleat kaapistot ja intekroidut kodinkoneet. Ruokapöydälle on oma paikkansa valoisan ikkunan alla. Keittiöstä aukeaa makuuhuoneeseen kauniit lasiset pariovet ja näkymän kruunaa persoonallinen lautaseinä.

Erinomaisella pohjaratkaisulla varustetussa asunnossa on tilavat huoneet. Olohuoneesta on kulku lasitetulle parvekkeelle, josta on näkymä sisäpihalle.

Taloyhtiössä on tehty useita perusparannusremontteja, kuten julkisivujen ja parvekkeiden korjaukset, ikkunoiden uusiminen, vesikattojen huoltokunnostus ja kattokaivojen saneeraus. Vuoden 2019 toimintakertomuksen mukaan yhtiön maksuvalmius on ollut hyvä.

Alueella on kattava tarjonta kouluja sekä päiväkoteja ja kauppakeskus Iso Omena sijaitsee noin kilometrin säteellä kattavine palveluineen. Hyvän julkisen liikenteen tarjonnan avulla liikut kätevästi moneen suuntaan ja autolla Länsiväylälle sekä kehä I:lle ajaa kätevästi. Monipuoliset ulkoilu- ja liikuntamahdollisuudet.

Alueen läheisyyteen on rakentumassa uusi Finnoon alue (https://www.espoo.fi/finnoo), johon tulee julkisia ja kaupallisia palveluita sekä yhdistää asunnon merenranta-asuinalueeseen. Ulkoilu- ja ajanvietemahdollisuudet kasvavat seuraavien vuosien aikana merkittävästi. Hyvät kulkuyhteydet sekä julkisilla että omalla autolla.

Yhtiöjärjestyksen mukaan 2h+k.

TIEDUSTELUT JA YKSITYISESITTELYVARAUKSET:

Minna Uski, LKV, 044 328 6248 tai minna.uski@roofgroup.fi

OTATHAN YHTEYTTÄ JA VARAAT OMAN ESITTELYAJAN?

ROOF Group – Asuminen on tunne.

www.roofgroup.fi

Yhteystiedot
  • Minna Uski
  • ROOF Group Oy
  • minna.uski@roofgroup.fi
  • 044 328 6248
Kohdenumero21440378
Sijainti
  • Matinkylä
  • Sepetlahdentie 2-4
  • 02230
  • Espoo
TyyppiKerrostalo
HallintamuotoAsunto-osakeyhtiö
OmistusmuotoOma
Huoneistoselitelmä2h, k, kph, lasitettu parveke.
Asuinpinta-ala m²59 m²
Yhteensä m²59 m²
Pinta-alan perusteYhtiöjärjestyksen mukainen, isännöitsijäntodistuksen mukainen
Lisätietoja pinta-alastaMainittu pinta-ala saattaa tämän ikäisessä kohteessa poiketa olennaisesti nykyisten standardien mukaan laskettavasta asuinpinta-alasta. Todellinen asuinpinta-ala voi olla yhtiöjärjestyksessä, isännöitsijäntodistuksessa ja esitteessä mainittua pienempi tai suurempi.
Kerros1
Kerroksia3
Rakennusvuosi (päättynyt)1978
Käyttöönottovuosi1978
VapautuminenHeti
Velaton hinta204 000 €
Myyntihinta179 952 €
Velkaosuus24 047 €
Yhtiövastike398,56 €
Rahoitusvastike121,26 €
Hoitovastike277,30 €
Vesimaksu
  • sisältyy vastikkeeseen
Lisätietoja maksuistaAutopaikka 6,00 €/kk. Saunamaksu 8,00 €/kk. Hallituksella valtuudet periä tai jättää perimättä enintään kahden kuukauden ylimääräinen hoitovastike taloudellisen tilanteen sitä edellyttäessä tai sen salliessa.
ParvekeAsunnossa on parveke
Parvekkeen kuvaus
  • Parveketyyppi: lasitettu
Asuntoon kuuluu
  • kaapeli-tv
YleiskuntoHyvä
Toimeksiantajan aikana huoneistoon tehdyt toimenpiteet sekä niiden ajankohta2014-1015: Edellinen asukas remontoinut pinnat, lattiat, keittiön, sähköt, kph kalusteet.
EnergialuokkaD2018
Lämmitysjärjestelmän kuvausKauko
Asunnon tilat ja materiaalit
  • Pääasiallinen rakennusmateriaali: muu
Katto
  • Tasakatto.
  • Huopakate.
Keittiön kuvaus
  • VARUSTUS: Induktioliesi, liesituuletin, astianpesukone, kaapistot, integroitu jääkaappipakastin. SEINÄT: Maali. VÄLITILA: Kaakeli. TYÖTASOT: Puu. LATTIA: Laminaatti.
Kylpyhuoneen kuvaus
  • VARUSTUS: Peilikaappi, allaskaappi ,lasisuihkuseinä, pesukoneliitäntä, pyykinpesukone/kuivaus. SEINÄT: Kaakeli. LATTIA: Laatta.
Olohuoneen kuvaus
  • SEINÄT: Maali. LATTIA: Laminaatti.
Makuuhuoneiden kuvaus
  • SEINÄT: Maali/lauta. LATTIA: Laminaatti.
Taloyhtiön nimiAsunto Oy Matinhaapa
Isännöitsijän yhteystiedotMatinkylän Huolto Oy ISA / Merja Nevanperä Gräsantörmä 2, 02200 Espoo p. (09) 804 631 asiakaspalvelu@matinkylanhuolto.fi
Taloyhtiössä muutaKerhohuone, ulkoiluvälinevarasto, väestönsuoja, kylmäkellari, mankeli, sauna, askarteluhuone, huoneistokohtaiset varastot, 3 kuivaushuonetta, koneellinen poistoilmanvaihto.
EnergialuokkaD2018
(Taloyhtiön) Rakennukseen tehdyt korjaukset ja remontit2019: Maanalainen putkitus autopaikoitusalueen sähkö ja valaistus järjestelmän uusimista varten. Ulkopuolisten viemäreiden uusiminen. Pihan pintakallistusten korjaus. Julkisivujen ja parvekkeiden korjaukset. Ulko-ovien koodilukot. 2017: A-portaan ala-aulan lattian vesieristys ja laatoitus. EF-saunan löylyhuoneen kunnostus. 2016: Viemäröinnin kannakekorjaukset 2-talon alapohja. LED lamput pihavalaisimiin. 3 talon saunan löylyhuoneen kunnostus. 1 talon saunan pukuhuoneen kunnostus. 2015: Puuston huoltoleikkaukset. Pihan leikkivarusteiden uusiminen. Pihan leikkipaikan turvatarkastus. Keittiö/pesuallas/pesukonehanojen ja hajulukkojen uusiminen. Jätevesipumpun uusiminen. Käyttöveden vakiopaineventtiilin uusiminen. 2014: Patteriverkoston perussäätö ja tasapainoitus. Kaukolämpölaitteiden uusiminen. Tonttivesijohdon uusiminen. Piha- ja pohjaviemäreiden painehuuhtelu. 1 ja 4 talojen välisen lämpökanaalin uusiminen. 2013: Porrasqlippojen kunnostus (E, F ja G portaat). Ikkunoiden ja parvekeovien lämpökuvaus. Pelastussuunnitelman päivitys/uusiminen. Lämmitysverkoston perussäädön suunnittelu. 2012: Ilmanvaihtojärjestelmän puhdistus- ja säätötyö. Kelarikerroksen puuovien uusiminen. Julkisivujen puuosien huoltomaalaus. Porrashuoneiden lippojen teräsosien huoltomaalaus. Parvekkeiden teräsosien huoltomaalaus. Puisten parvekeritilöiden vaihto alumiinirakenteisiin. Porrashuoneiden savunpoistoikkunoiden asennus. Ikkunoiden ja parvekeovien uusiminen. 2011: Ikkunoiden ja parvekeovien uusimisen suunnittelu. 2010: Liittyminen Welho-kaapeliverkkoon. Vesikattojen huoltokunnostus ja kattokaivojen saneeraus. Sähköpääkeskuksen uusiminen. Porrashuoneiden seinien ja kattojen maalaus. Porrashuoneiden ala-aulojen lattioiden pinnoitus kuivapuristelaatalla. 2009: Yleisten tilojen valaisinten uusiminen. 2008: Patteri- ja linjasäätöventtiilien uusiminen. Salaojien tarkastus ja painehuuhtelu. 1-talon saunaosaston peruskorjaus. Tekninen PTS:n päivitys. 2007: 3- ja 4-talojen välisen lämpökanaalin uusiminen. IV-järjestelmän puhdistus ja säätö. 2006: Teknisen PTS:n laatiminen. Jäteaseman ympäristön muutostyöt. Jätevesipumppaamon saneeraus. 2005: 1- ja 2-talojen välisen lämpökanaalin uusiminen. Palo- ja pelastussuunnitelman laatiminen. F 47 huoneiston palokunnostus. Yhteisen autopaikoitusalueen alaosan kunnostus. Vesikattojen IV-koteloiden kansien uusiminen. Jäteaseman uusiminen. 2004: Kylpyhuoneiden kuntokartoitus. Antenniverkoston kunnostus digi-kelpoiseksi. Sähköisen huoltokirjan laatiminen. 2003: Julkisivuelementtien maalaus. Korttelipihan peruskunnostus ja leikkivälineiden uusiminen. Pihasuunnitelman laatiminen. Huoneiston A 3 kylpyhuoneen lattian vesieristeiden korjaus. Vuosien 1990-2002 tehtyjen remonttien lista saatavilla välittäjältä.
Tiedossa olevat tulevat korjaukset/remontit2020: Kylpyhuoneiden peruskunnostus (9kpl). Pihan keskialueen ja kadunvarren kasvuston perusparannus. Porrashuonekohtainen poisloilmanvaihdon hätäpysäytys. Putkistojen kunnon seurantatutkimus. Ilmanvaihtokanavien nuohous ja ilmavirtojen säätö. Parkkialueen valaistuksen parantaminen. 2021-2025: Kylpyhuoneiden peruskunnostus (19 kpl). Porrashuoneiden valaisimien uusiminen (48 kpl). Huoneistojen käytävien uusiminen. Lukitusjärjestelmän uusiminen. Varastojen ja kellarikerroksen käytävien pintojen kunnostus. Autopaikoitusalueen sähkö ja valaistus järjestelmän uusiminen. Autopaikoitusalueen pintakallistusten ja pinnoitteen korjaus. Jätevesipumppaamon saneeraus. 3-talon saunan peruskorjaus. Ilmanvaihtokojeiden uusiminen (7 kpl). Vesikaton kermien uusiminen. Kylmäkellareiden peruskorjaus (3 kpl). 2025-2029: Käyttövesiputkistojen, viemäreiden ja vesikalusteiden uusiminen. Sähkö, tele- ja antennijärjestelmien uusiminen. Lämpöjohtojen ja pattereiden uusiminen. Rakennus- ja purkutyöt. Alustavat kokonaiskustannusarviot löytyvät PTS:stä ja ne on saatavilla välittäjältä.
Tontin pinta-ala5595.1 m²
Tontin omistusOma
  • Kuvat
item image
item image
item image
item image
item image
item image
item image
item image
item image
item image
item image
item image
item image
item image
item image
item image
item image
item image
item image
item image
item image
item image